sunnuntai 30. syyskuuta 2012

1-v lahja E:lle - Present for littele E 1y


Mitä antaa 1-v lahjaksi pojalle, jolla on 2 veljeä (eli leluja ja vaatteita on jo ennestään)? Itksekin äitinä miettii, mistä tämä kaikki tavara määrä oikein tulee.
E sai lahjaksi liimapuulevystä tuunatun liitutaulun, jonka toisella puolella on aakkoset. Aakkoset maalasin akryylimaalilla.
Ripustimeen sahasin vielä vanerisen E-kirjaimen. Puuosat käsittelin mehiläisvahalla. Oli tykätty lahja ja isäntää käskettiin heti laittamaan naula seinään :)
Littele E selebrated his 1st birthday. He´s got two borthers so I knew that theyt have a lot of toys and clothes. I made for E a blacboard that thas alphabet on the other side. And big E sawed out of a plywood. Letters I painted with acrylic paint and finished the wooden surfaces with beeswax.
Littele E seemed to like his gift and so did mother.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Eläväkattoinen roskakatos - Green roof shed for bin

Olipa edelleen niitä jo kahdessa taloudessa kiertäneitä terassilaattoja.
Oli myöskin taloyhtiön roskasäiliö, joka nökötti meidän pihallamme.
Nämä kaksi siis yhdistettiin, lisäksi oli hieman lauteista ylijäänyttä materiaalia.
Syntyi roskakatos, joka sai vielä elävän katon.
We still had those wooden tiles from impregnated wood. The bin of our housing company is located in our yard.
So this two things combined and some leftover material. 
We created a shed/ canoby for the bin. And gave it a living roof.
Elävän katon teimme kyllästettyjen lautojen päälle, kyseessä on kuitenkin roskakatos, ei lämmitettävän tai vesitiiviin rakennuksen katto. Vaikkapa mökin katolle suositellaan ainakin huopakatetta alle.
Reunoiksi tuli kyllästetystä puusta kehykset. Katon kerrokset näkyvät kuvassa, ensin patolevyä (l. perusmuurilevy/sokkelilevy), joka oli remontin yläjäämä materiaalia. Sitten suodatinkangasta, soraa, turvemultaa ja erilaisia maksaruohoja.
Hyvin näyttää katto elävän. Katsotaan, miten talvi menee.
Peukut pystyyn :)
Our living roof is built over the impregnated wood because it is not a roof of a building. Then blastig, canvas, gravel, peat soil and different sedums.
It seems to work. We´ll have to see how it turns out after next winter. 
Thumbs up. :)

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kukka-asetelmia puutarhan kukista - Flower arrangement from garden

Vinkki juhliin. 
Kuva on Jozpen ottama Jozpen chilit ja kukat Miian <3 asettelemat, kukat saatiin oman pihan lisäksi
naapurista iki-ihnalta Terttu-mummolta sekä neilikat ja karhunheinät kukkakaupasta.
Vitsi oli siinä, että teippasimme (muistaakseni Marta Stewardin vinkin mukaan) 
maljakkon yläreunaan ristikon läpinäkyvästä teipistä.
Kukat pysyivät paremmin pystyssä, niitä tarvittiin vähemmän, eikä tarvinnut sitoa.
We used this Martha Stewars (I think) tip for flower arrangement.
This pic is taken by Jozpe our friensd and arrangement is by Miia.
Flowers are mostly form our garden and from our super neigbour granny Terttu.
 We made a web of trasparent tape to the top of the vase. 
 

maanantai 24. syyskuuta 2012

Lähes salonkikelpoinen työkalupakki - Pimp up my toolbox

 Kun työkaluja kuienkin tarvitaan arjessakin, ne ei voi olla aina kellarissa.
Tässä meidän ratkaisumme. Valkoiseksi maalattua mdf levyä, pyörötankoa, pyörät alle ja mokkanahka päälle.
Kun vielä työkalut olisivat joskus järjestyksessä...no kaikkea ei kai voi saada.
Representative toolbox.
We atleast need our tools every other day so we don´t want to get them all the way from basement.
This is our answer. Mdf-board, circular pole, white paint, wheels and suede to cover.
If the tools would sometimes be in order... well girl can´t get everything

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Huutokaupassa - Visting auction

 Kävimme tänään poikani kanssa huutokaupassa Karunassa, Rantolan puodin alapihalla.
Tämä 60-luvun lamppu oli 16€ huuto sieltä :). 4-v poika huusi ujosti elämänsä ensimmäisen huudon 5€ ja hellytti meklarin maksamaan pojan ostokset :)
Tunnelmaa riitti vesisateessa. Huutokauppa on aina kuin teatteria.
We visited auction with my son today. This lamp from 60s cost me 16€. My 4 year old son was littele shy but bid his first bid and the broker wanted to pay them for him! Auction is like a theatre and thought it was raining all the time it was fun!






 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Itse maalattu tiiliseinä -kuvio - Painted brick wall pattern

Ensimmäisessä kuvassa on meidän pienen keittiömme valkoinen seinä muuttopäivänä.
Olen aina halunnut tiiliseinän ja eräänä sadepäivänä sen päätin maalata.
Mies oli lasten kanssa reissussa. Ajattelin, jos hän ei tykkää, maalaan sitten seinän taas valkoiseksi.
Teippirulla käteen. Varastosta ylijäänyttä valkoista seinämaalia ja omasta maalilaatikosta kirpputorilta ostettua tummaa okraa akryylimalia.
Iso tuputin superloonista ja maalin sekoittamiseen lautanen.
Vedin ensin aika vapaasti okraa vaakasuorasti, sitten päälle valkoista yhtä vapaasti vaakasuoraan ja siinä se sitten olikin.
Ja sai miehenkin siunauksen.
 The first pic is from our tiny kitchen the day we moved in. I´we always wanted a brick wall.
One rainy day I desided to paint the brick wall to kitchen.
Maskintape, big sponge dauper from foam rubber and tape, paint (white leftover wall paint and dark okra acrylic paint from fleemarket)
First I used the okra quite freely horizontally and then white.
There it was. Our family has a brick wall :)





perjantai 21. syyskuuta 2012

Vanhat kattotiilet pensaan alle - Old roof tiles in garden

Saimme naapureilta vanhoja kattotiilejä. Osa meni kasvihuoneen kattoon, mutta vielä niitä jäi jäljelle.
Minne nämä sitten käytettäisiin? Kukkapenkin ympärillä meillä on luonnonkiviä. 
Sitten muistin erään ruman asian pienessä puutarhassamme. Mustaherukkapensaan alunen: siellä oli vihreää muovista reunaa.
 Sinne siis. Osansa sai vanhan kompostin reunuskin.
BEFORE
 
 AFTER
Aikamoinen työ siinä oli, mutta halusin tiilet nimenomaan pystyyn savimaahan. Puutarhurin lapiolla ja kuminuijalla pääsee pitkälle.
Old roof tiles from naibours got a new home under our blaccurrant. Compost got some too.

torstai 20. syyskuuta 2012

Laukku pitsitaskuin ja koristein - Bag with doily pocket

Ensimmäiseltä (eikä varmasti viimeiseltä) retkeltä Karnaluksiin fitmast Karnaluks ostin mm. tämän metallisen laukunkehyksen. Ommeltava malli, jossa on kolme osaa eli kaksi erillistä puolta, sopi minulle. Tietenkin valitsin suurimman mallin 9€.
Ja itse käsityötukkuun löysin Kristiinan Silmukoiden ohjeen avulla, ihan kävellen hyvässä, asiantuntevassa seurassa. Kristiinan Silmukat Ohje
Kankaaksi etsin vanhaa takkia tms. kirpputorilta mutta joko ne olivat liian kallita tai liian kauniita tuhottavaksi, joten tämä alekangaspala tarttui mukaan.
Taskuiksi vielä eteen ja taakse pitsiliinat ja pohjaan koriste.
Olkahihnaksi kelpaa toistaiseksi toisen laukun vanha hihna.
Tämä on kuin Maija Poppasen laukku, johon saa mahtumaan ja häviämään mitä vain :)
This bag started with the metallic frame. I looked some time for some old jaket to be the fabric but ender up with this sale fabric.
Lace linen i have bought from fleemarket and the strap if from a nother bag.
Just like Mary Poppins bag: cover almost anything and hids them too :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Teressilaatta jatkaa elämää rappurallina

 Jakoa terassilaattojen uudelleen käyttöön. Ks. Terassilaatoista hiekkalaatikoksi ja leluarkuksi.
Terassilaattojen alla on ohuemmat tukipuut, joihin laudat on kiinnitetty. Kun purimme laatat osiin, jäi näitä ohuempiakin pätkiä aika kasa.
Taas miettimään kohdetta. Jossakin vaiheessa näin vanhan rappurallin, siis sen johon jalat voi pyyhkiä, ja siinä se oli.
Näistähän sai juuri sellaisen.
What to do with impregnated wood from old wooden terrace tiles? 
This you can do from and use it to wipe your shoes berofe you go in.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Leikkimökki ja uusi väri sekä lasten terassi - New colour of playhouse and terace for kids

Esikoista kuvasin ekassa kuvassa meille silloin ihan uudella pihalla.
Samalla tuli ikuistettua punamulta väritys.
Kuusi oli huonossa kunnossa ja sen kaadoimme talvella.
Tänä kesänä vihdoin pääsimme leikki/oleilumökin maalipinnan kimppuun.

Punamultamaali alkoi tarttua vaatteisiin ja käsiin, jos seiniin koski. Harjaus olisi kuulema riittänyt, mutta me pesimme seinät.
Tämä olikin parempi vaihtoehto, koska punainen väri siirtyi helposti harmaaseen maalatessa.
Harmaa maali on Hangon värin liejumaalia. Väri on nyt rauhallisempi, eikä tulevaisuudessa niin haitallinen, mikäli sitä siirtyy vaatteisiin.
Maalaamiseen osallistuivat lapsetkin (ihan puoli tuntia), sotkut oli helppo pestä pois.
Our littele cottage / play house got new paint this summer.
The spruce was in poor condition and was cut in winter.
Red ochre paint was starting to tarnish hands and clothes. The new paint is gray mud paint. More peaceful and in future if it starts to tarnish too it isin´t that harmful. 

Mitä sitten laittaisimme kuusen tilalle? No lasten terassin tietysti!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Terassilaatoista hiekkalaatikoksi ja leluarkuksi- Reuse of wooden terace tiles

Terassilaatat ja muukin painekyllästetty puu on suosittua, mutta ei kenties ekologisin materiaalivaihtoehto.
Kyllästetyllä puulla on kuitenkin Suomessa onneksi oma kierrätysjärjestelmä. Ainoa oikea tapa hävittää käytöstä poistettu kyllästetty puu on toimittaa se puutavaraliikkeiden kestopuu-keräyslavoille tai jätelaitoksiin, joista se toimitetaan edelleen energiakierrätykseen.http://www.kestopuu.fi/usein_kysyttya.html
Otimme kysyttäessä vastaan pinon jo kahdessa taloudessa aiemmin käytettyjä terassilaattoja. 
Ja niitä kertyi lisää, kun kivesimme pihaa ja aiempien asukkaiden terassilaatat jäivät käytöstä pois. 
Hetken laatat "kaunistivat" pihamme nurkkaa pinossa, sitten purimme ne osiin ja alkoi odotus.
Mitä näistä voisi tehdä? Ja koska on aikaa tehdä?
Pisimmät parvekkella olleet laudat pääsivät osaksi kustomoitua, katettua hiekkalaatikkoa. 
Pimp my sandbox!
Asiat voi tehdä joko helposti uudesta tavarasta TAI sitten voi tehdä jotakin yksilöllistä, nähdä vaivaa, 
antaa mielikuvituksen lentää ja kierrättää vanhaa materiaalia.
Suuret vanhat katukivet löytyivät tutun tutun takapihan soramontulta. Sekin oli oma seikkailunsa, kun niitä haettiin.

 Varsinaisista terassilaatoista tuli osia pystypuiksi. Ja niistä rakentui myös hiekkalaatikon viereen arkku hiekka- ja muille ulkoleluille.
Renkaat ja kierretanko hankittiin ClasOlsonilta, muut osat olivatkin kierrätettyjä.
Hiekkalaatikko sai hieman laivaa muistuttavan muodon.
Lapsiperheessä on ihanaa, että lelut ovat käytettävissä ja että ne saa myös siivottua jonnekin piiloon.
Hiekka on suojassa kissavierailta, kun ei olla leikkimässä. 
Hiekkalaatikon reunalla on kiva aikuisten istuskella sekä kannen ollessa auki että kiinni.
Vaikka se ei ollut alkuperäinen tarkoitus,
 hiekkalaatikonkansi (joka siis on ihan uusi materiaali) tarjoaa kiinni ollessaan oivan oivallisen tanssialustan perheen pienimmille kengille.
Meillä myös avataan hiekkalaatikko kausi ensimmäisenä talven jäleen :)
Joku päivä, kun hiekkalaatikolla ei kukaan enää tee kakkuja, kivet pääsevät kenties kukkapenkin reunaan, tai mitä silloin mieleen taas tuleekaan.
Muista laittaa hiekkalaatikon pohjalle vahva suodatinkangas ennen hiekkaa. Muuten hiekka vähitellen painuu maan sisään.
Impregnated wood is popular but not the most ecological choice. In Finlad there is recycling system for impregnated wood. http://www.kestopuu.fi/en/recycling.html . We were asked if we would and we took in old terace tiles made out of impregnateted wood. They had been used in two households before us. I started the thinking process. What could we made out of  them. They were used in many projects eventually.
Here are pics from our covered sandbox and a outdoor toy chest that were made mainly out of the recycled material.
The old big copplestones we bought from a friend of a friends sandpit.
The deck of the sandbox is a new material. It keeps the visiting kats out of the sand, makes a nice dance floor for kids apparently and if no one is playing we can make the box almost dissapear. Our sandbox is also the first one to be used after the winter because the snow and ice don´t get there.
The toy chest is ideal for our family. Toys are there ready to be used but also neatly out of site when no one is using them.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Hevospatsas - Horsestatue

Tämä patsas ei alkuperäisessä ulkoasussaan omaa silmääni miellyttänyt, 
mutta sen muoto osui silmään kirpputorin tavaroiden joukosta. Mielestäni tämän patsaan muotoilu on onnistunut.
Eräs ystäväni totesikin ennen ja jälkeen tuloksen nähdessään, että mieheni täytyy jo todella luottaa näkemykseeni, 
hän ei nimittäin kauhistellut ostostani.
Maalilaatikkooni on eksynyt jostakin ale-korista paketti, jossa on pronssimaalia ja siihen kuuluvaa patinointiainetta.
Ensin kerros pronssimaalia ja tunnin kuivuminen ennen toista kerrosta.
Toisen kerroksen ei anneta kuivua kokonaan. Hieman kostean maalin päälle tuputin patinointiainetta ja annoin kuivua.
Patinointia voi jatkaa ja lisätä vielä myöhemmin lisää. Myös uuden kerroksen pronssimaalia voi lisätä ja patinoida taas.
Sopii ihmisille, jotka kestävät keskeneräisyyttä, mutta muistaa sopii myös erään kuvaamataidon opettajan viisaat sanat:
"Vaatii taitoa tietää, koska on aika lopettaa. Koska työ on valmis."
Olen etsinyt kaunista hevospatsasta pitkään. Tämä on omaan silmääni kaunis.
This horse statue didin´t first got my eye because its paint coating but the shape was beutiful to me. So I bought it form the fleemarket.
I happened to have a  copper paint and patinate set that I have bought from a sale and just waited to find the right object to try it on. 
This was it. First paint one layer of copper paint and let dry for one hour. Then new layer of paint but this time don´t let it dry entirely. Supply the patinate liquid. I used a piece of foam rubber to do that. You can apply more patineteing liquid and paint if you will. 
Juts have to know when it is ready.
This horseshead statue look beautiful for me now.

torstai 13. syyskuuta 2012

Polkypyöränvanteiden vaiheita - Chapters of bike rims

Olipa kerran eräs maanantaikappaleena tehty polkupyörä. Siitä meni mitä mielikuvituksellisempia osia rikki.
Piti sitten vanteetkin vaihtaa. No, se tapahtui Nuukaskan huushollissa, joten vanteita ei vaan voinut heittää metallinkierrätykseen.
Jonkin aikaa ne odottivat varastossa, mitä niistä oli tuleman. Sitten irrotin niistä pinnat ja ne saivat elää talven lasten leikeissä.
 Tässä esimerkiksi ulkosyntymäpäivillä, niiden läpi oli kiva lasten pujotella.
Sitten alkoi häämöttää aikainen kevät. Naapurustossa kaadettiin suuri koivu. Siitä tehtiin polttopuita ja oksia oli todella paljon. 
Niinpä menin reippaasti lasten kanssa ohikulkiessani kysymään, saanko ottaa oksia itselleni. 
Ja niin me niitä raahattiin, useampi reissu, pienten lasten kanssa 
kadun toisesta päästä meidän pihaan. 
Sitten vanhat polkupyöränvanteet, oksat, hieman metallilankaa ja aikaa. Näin syntyivät meidän terassin katokseen melko suuret koivunoksakranssit.

There was one unlucky bicycle. All kinds of parts got broken. Finally also bicycle rims had to be replaced. Because it was in our househould the rims weren´t just taken to the metal recycling but they were saved to be reused in some way later. First in the winter time they were used in childrens play. 
When it started to look like an early spring a tall Birch was cut in the neigborhood. 
There I got branches and made a wreath using them, the rims and iron wire.

Topista tuli pipoja - Tank top to hats

Tällainen toppi 0,5€ kirpputorilla tarttui matkaan, koska kuosi ja värit ovat niin kivat.
Heti se näytti kahdelta pipolta. 
Niinpä se sai tehdä tuttavuutta saksien ja ompelukoneen kanssa. 
Joista jälkimmäinen ei aina ole allekirjoittaneen kanssa yhteistyöhaluinen,
 mutta nyt syntyivät tällaiset lopputulokset lasten päitä ja äidin mieltä lämmittämään.
This tank top got my eye in fleemarket. It cost 0,5€. 
The pattern and colours were fun and I saw in my mind eye that it was going to be to hats for my kinds. After meeting with sciccors and sewing machine it turn out to be just that. Two fun and colourful hats to warm the heads of the kind and the heart of mum.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kaappien uusi elämä II - Cabinets new life

Meillä on uudistettuja kaappeja kellarikerroksessakin. Tämä kaappi sijaistee vanhan asuntomme kellarissa, taloyhtiön yhteisiin tiloihin johtavassa "eteisessä". Itse alkuperäinen kaapinrumilus oli niin huonossa kunnossa, että jatkoi elämäänsä eri olomuodossa. Tämänkin kaapin runko on Lundiaa, jota on kertynyt miehen työhistoriassa meidän nurkkiin. Itse ovet ja kaapin kansi kaipasivat esteettisempää ulkoasua.

 Kaapin ovet saivat sanomalehti/kertakäyttölakana/liisteri pinnoituksen lisäksi offset-pellit. Kertakäyttölakana on samankaltaista kuin japanin paperi, mutta halvempaa. Yhtenäinen pinta sekä suojaa kaapinovia, että tekee kellastuneista papereista hieman vaaleampia. Kolhiintunut kansi sai pintaansa valkoista puuvahaa. Vetimet ovat jääneet talteen jostain käytöstä poistetusta kaapista ja vanhan hyllytikkaan täytteeksi kelpasi konepahvi.

Laatikot ovat jälleen löytöjä kirpputorilta. Ehkä nekin jokin päivä saavat uuden pinnan. Nyt riitti mainostarrojen poisto ja pyyhintä.
Taulu on Barcelonasta museokaupasta ostettu juliste, joka löysi kodin itselleen kirpputorilta ostetusta kehyksestä.. Museokaupoissa tekee mielenkiintoisia löytöjä ihan kaikkialla. 
Hyllykkö on äidin vanha pesuhuoneen kaappi, joka on ainakin väliaikaisesti löytänyt kodin tuosta seinältä. Meillä pidetään hyllyssä lasi- ja peltipurkeissa kesän yrttisatoa, tila on yleensä pimeä ja talon viilein paikka.
Matto on miehen edesmenneen mummon kutoma.

Old cabinet in our cellar has experienced this kind of changes. We have painted the capinet parts and used white timberoil to the toppiece. The doors I have covered with old newspaper and wallpaper paste and to the surface a piece of disposable bedsheet that is a bit like a Japanese paper but less expensive. The sheet metal is the kind used in printin palnts. The drawers really belong to Libra cabinets like this is. I have found them from fleemarket. The old poster is from Barcelona from one of the many museun shops.

  Kellarissa meillä on työhuone ja vierashuone. Voi olla että joskus vielä makuuhuone. Aiemmin näiden kaapien edessä oli verho, mutta se sai väistyä muutoksen tieltä. Eikä tämäkään vielä ole lupullinen ulkoasu. Oranssi peltikaappi oli ihan pakko ostaa kirpputorilta, kun se kerrassaan huusi päästä meille. Sen tulevaisuus on kenties lastenhuoneen ilostuksena, kunhan lapset saavat isomman huoneen. Nyt se saa olla täällä. Mutta mitä oikeastaan halusin tästä kuvasta nostaa esiin, olivat nämä vanhat ikkunat. Nämä saivat korsiteekseen ihan teipillä sisäpolelle kiinnitetyn tapettikollaasin. Ja huomaa että kirjoilla on jonkinlainen värikoodijärjestys.
Tässä huoneessa yleensä teen kaikkia projektejani. Ja on meidän vierashuoneessa kuulemma ihan hyvä nukkuakin. Vaikka asuntomme ei olekaan suuren suuri, niin työhuone on kyllä ylellisyyttä, joka korvaa monta puutetta.

These old findows have got new look with tape and wallpaper collage. Our office/study/quest room is in the cellar. Space to work is true luxury in our otherwise small apartment. The old orange metal locker was a must have from fleemarket. It waits for our kinds to have a bigger room and then it will maby make that room look fun. 

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Nuukaska

Olen saanut tämän lempinimen asiakkaaltani, joka sekä naureskeli kaiken säästämistä, että kertoi olevansa itsekin samaa lajia. Hän on "arvonimen"  aikoinaan saanut omalta nyt jo edesmenneeltä mieheltään ja nyt hän puolestaan antoi sen enteenpäin. Tiedän, nuuska on melko lähellä NUUKA-sanaa, mutta nimi on niin herkullinen ja osuva että PAKKO sitä vaan on ylpeänä kantaa.

I´ve got this name Nuukaska from one of my clients. Nuuka means skimpy or parsimonious pearson and Nuukaska points at a woman who is skimpy. But I think that the translation maby looses some also proud and positive element (at least for me) of this word. My clients late husband have gave this bantering honorary title to his wife long a go. And now she donated it to me and my purpose is to keep it up with pride.